ISI heräsi siihen aamulla kun tälläinen rahtikone lensi vähän liian matalalla ja oikeastaan osui isiä nenään. Oikeastaan ei kyllä haitannut. Kello oli puoli kymmenen vapaa-päivänä, muu perhe oli ollut hereillä jo tuntitolkulla mutta potilas nukkuu kyllä monta tuntia joka vapaapäivä kun lääkkeet väsyttää niin helvetisti. Oli ihana yllätys kun Risto ja Linnea oli yhdessä tehnyt tämän kun Emmi ja Risto oli käynyt keskustan lego-kaupassa ostamassa tälläisen sillä aikaa kun potilas oli kuuntelemassa neurologin näkemyksiä meilahdessa. Risto ja Linnea on muutenkin aivan loistava kaksikko. Linnea tykkää edelleen 14 vuotiaana olla 10 vuotta nuoremman pikkuveljensä kanssa ja olla hänelle tärkeä ja suojeleva isosisko joka auttaa jokapaikassa. Iskän mielestä se on ihanaa. Toivottavasti näin tulee aina olemaan. Linnealle Iskän epilepsia on ollut juttu mistä hän ei tykkää jutella. En ole koskaan pakottanut. Kerron aina sen potilaasta mikä hänen on mielestäni välttämätöntä tietää. Nyt kun selvisi että potilaalle asennetaan dbs-stimulaattori, kerroin että tulee sairaalareissu kevään tai kesän aikana joka kestää ehkä saman verran kuin edellinen reissu. Kun halusin kertoa enemmän, informaatio ei enää kelvannut. Kuunteluetäisyydellä kuitenkin selvästi oltiin kun juttelin asiasta äitini kanssa puhelimessa. Iskän käsitys on kyllä että Linnea on vähän kyllästynyt samaan kuin minäkin, eli jatkuvaan sairaudesta puhumiseen. En kyllä sitten tiedä miksi itse diggaan katsoa kaikki sairaalasarjat, pelastajarealityt ja vähemmän realityt.  Kaikeista parasta realitya oli kun lanssikuski kerran sanoi potilaalle että "täällähän on tutun näköinen mies". Kaipa se on kerran hauskaa. Toivottavasti toista kertaa ei tule. Tsemppiä vaan kaikille lanssikuskien "tutuille".